Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Kotona jälleen

Kuva
Joensuun koti Home in Joensuu   Dornbirn   Lähtöaamuna Leaving morning   Panttereita ja aakkosia Lähdössä matkaan On my way   Helsinki   Lappeenranta Lähtiessäni Itävallasta ystäväni Denise heitti minut juna-asemalle ja matka kohti kotia alkoi. Münchenin lentokentällä tapasin suomalaisia ja ihmiset ympärillä puhuivat suomea. Kentällä laukun kanssa sekoiltuani ja ylipaino maksusta selvittyäni suuntasin koneeseen ja kohti Helsinkiä. Alkuun oli hämmentävää kuulla taas omaa äidinkieltä ja ajatusmaailma alkoi vähitellen siirtyä englannin kielestä suomeen. Menin sekaisin mm. kerrosten numeroinnissa, sillä olin jo tottunut siihen, että numerointi alkaa nollasta ja monet sanat muistuivat mieleeni lähinnä englanniksi. Suomeen palattuani ensimmäisen viikon aikana ehdin vierailemaan jo Helsingissä, Ryttylässä, Lappeenrannassa sekä Himoksella. Himoksella olin viisi päivää kristillisessä New Wine -tapahtumassa mediatiimissä vapaaehtoishommissa. Toteutimm

Lähdön aika

Kuva
Staufen     Tielle hyppivät lehmät Cows who jumped on the way Viimeiset viikot Itävallassa ovat kuluneet nopeaan. Näihin päiviin on kuulunut pakkaamista, siivousta ja kavereiden hyvästelyä. Kaikki lähtevät eri aikaan ja lähes joka päivä on joutunut heittämään hyvästit jollekin. Vanhempani kävivät täällä käymässä muutaman päivän ja heidän kanssaan kierrettiin Dornbirniä ja Bregenziä ympäriinsä. Kävimme Fabienin kanssa polkuveneajelulla Bodensee-järvellä ja Martinan kanssa lyhyellä vaelluksella Staufen-vuorelle Hohenemsissa. Hannan, Linnean ja Josen kanssa kävimme Innsbruckissa päiväselti autolla. Talot olivat siellä värikkäitä ja kauniita. Kävin myös yhtenä päivänä Lünersee-järvellä vaeltamassa 2000 metrin korkeudessa. Siellä tapasin joukon suomalaisia vaeltajia. Suunnittelimme ja kuvasimme seurakunnalla kesä tapahtumien teaser-videon Timin ja pastori-Hanneksen kanssa. Projekti oli kyllä huikea, ja olen erittäin innoissani lopputuloksesta. Varsinkin, kun videon